sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

KOLMAS MESSUVIIKKO - MESSUJEN ILTA

Asuntomessujen pohjalaisteeman mukaisesti Seinäjoella vietettiin Messujen iltaa pohjalaisten sikajuhlien hengessä torstaina 28.7. Messujen iltana Asuntomessut olivat poikkeuksellisesti avoinna iltakymmeneen asti.


Kivitalo kortteeri

Upea kesäilta

Itse olin paikalla Pikkuusen Paree sekä Jämerä Samsö- kohteissani vastaamassa kyselyihin ja kertomassa kohteista. Ilta oli upea ja oli mukava todeta että niin moni oli tullut paikan päälle!

Vaikka messut ovat jo olleet auki 3 viikkoa niin en ole ehtinyt tutustua muihin kohteisiin. Viimeisellä aukiolotunnilla kävin sitten tehokkaalla rundilla, johon mahtui  7 kohdetta.




Kaikki kohteet olivat hyvin erilaisia ja mielenkiintoisia. Mieleen jäi Kannus- talon keittiö, joka oli mielestäni hurmaava ja pullan tuoksu lisäsi positiivista mielikuvaa tästä kohteesta. Tässä keittiössä näin itseni kokkailemassa... Pidin myös kohteen saunasta.




Teemu Hirvilammen suunnittelema kohde 34, Talo Koskela, oli myös listallani. Pidän henkilökohtaisesti kovasti puutaloista ja Hirvilammi on suosikkiarkkitehtini, joten odotukset olivat korkealla. Kohteen sijanti oli upea. Luonnon tuominen sisään isojen ikkunoiden kautta oli ihanaa. Tunnelma oli rauhallinen ja seesteinen. Pohja oli toimiva ja ratkaisut oivallisia. Perusasiat olivat kohdallaan, aivan kuten osasin odottaakin:-)

Värimaailmaltaan kohde oli mielestäni liian valkoinen ja jäi vähän kasvottomaksi.
Sisustusratkaisuista pesuhuoneen kaunis laatoitus jäi mieleen. Harmillista että talossa ei ollut valaistusta päällä ja illan hämärtyessä kuvien laatu ei ole hyvä.


Ja pakkohan Possen autoa oli kuvata - vähän vastapainoa sisustamiseen :-)

Viimeinen messuviikko on nyt alkanut, joten jos et vielä ole käynyt Seinäjoen Asuntomessuilla niin nyt kannattaisi lähteä! 

Aurinkoista viikkoa kaikille! 

t. Nina




torstai 21. heinäkuuta 2016

MESSUVIIKKO 2 | POHJALAISTALOT JÄÄNEET MESSUVIERAILIJOIDEN MIELEEN


Asuntomessut Seinäjoella ovat nyt puolessa välissä. Sanoma Finland Oy:n tekemän väliraportin mukaan yli 90 prosenttia vastaajista koki, että messut ovat vastanneet odotuksia hyvin tai erittäin hyvin. Lisäksi 87,5 prosenttia vastanneista piti messuja erinomaisina tai hyvinä. 
Kävijätutkimuksessa kerätyssä vapaassa palautteessa käy ilmi, että mieleenpainuvimmat asiat messuilta ovat olleet Pohjalaistalot ja alueen monipuolisuus. 

Lähde: Asuntomessut.fi  

Kuva: Asuntomessut
Omista kohteistamme olemme saaneet paljon positiivista palautetta ja kyselyjä tuotteista. Seuraavassa suosituimmat tuotteet kyselyjen perusteella:


1. RUOKAPÖYTÄ MANO



MUUBS

Ruokapöytä Mano on pysäyttänyt monta messuvierailijaa kohteessamme Jämerä Samsö. Uniikki pöytä kattauksineen on myös herättänyt kiinnostusta lehdissä, instagramissa ja blogeissa. Enkä yhtään ihmettele tätä - pöytähän on kerrassaan upea! Pöydästä on olemassa eri kokoja eri jaloilla.

Lisätietoja: http://www.muubs.com/shop/product/dining-champaign-table-mano
Jälleenmyynti: Sisustussuunnittelu Mäkelä&Roos Oy

Kattauksessa olevat lasipullot ovat Van Verren Assisi ja Fiesole. Pullot on tehty kierrätetystä lasista. Lisätietoja : http://www.hrliving.fi/category/van-verre/van-verre-1/bottles-from-recycled-glass/


2. TAPETTI MIN 2500


Omexcon MIN 2500 

Eteisen "hiekkapintainen" tapetti on herättänyt kiinnostusta ja paljon kyselyitä kohteessamme Pikkuusen Paree. Tapetti on Omexcon MIN 2500. MINERALS kirjasta löytyy monta muutakin samankaltaisia kauniita tapetteja ja värivaihtoehtoja löytyy runsaasti.

Jälleenmyynti: Sistussuunnittelu Mäkelä & Roos Oy
Maahantuoja: Maricken Oy


3. LAMPBASE L


MUUBS

Muubsin valikoimassa oleva Lampbase koristelee Mäihä Muubsin työpöytää. Kaunista pöytävalaisinta löytyy kahta eri kokoa. Muubsin valaisimet ovat kaikki mielenkiintoisia kappaleita joihin kannattaa tutustua!

Lisätietoja: http://www.muubs.com/products/home/lightning
Jälleenmyynti: Sisustussuunnittelu Mäkelä&Roos Oy

4. HOLLI


HOLLI

Ihana ruokailuryhmä HOLLI on upea esimerkki Suomessa suunnitellusta ja valmistetusta tuotteesta. Kalusteet valmistetaan Kauhajoella ja sen lähikunnissa Etelä-Pohjanmaalla. Kaunislinjainen tuoli ja siro ruokapöytä huokuu omasta mielestäni muistoja lapsuuden kodistani. HOLLISSA löytyy jotain vanhaa ja tuttua, mutta samalla kokonaisuus on uusi, kiehtova ja sopivassa määrin trendikäs.

Myynti ja lisätietoja: Topeekan kaluste


5. II MICRON


Lattialaatta II MICRON
Valkoiset kookkaat laatat herättävät edelleen kiinnostusta, vaikka olemme nähneet näitä jo jonkun aikaa. Laattapisteen kiiltävä laatta II MICRON 2.0 12 WL, koko 60x120 on herättänyt kiinnostusta kohteessamme Lakka Lakeuden yläkerrassa. Laatta on mielestäni hieno vaihtoehto jos haet murrettua valkoista laattaa. Laattaa löytyy useissa kokoluokissa.
Alakertaan valittiin sama laatta, mutta mattapintaisena ja koko 60x60 (II MICRON 2.0 60W) Saumasävy 111.

Lisätietoja ja myynti: Laattapiste Collection


6. KONTO


Akustiikkalevy KONTO
Jämerä Samsössa olevat yksilölliset akustiikkaratkaisut ylä- ja alakerrassa ovat esimerkki siitä, kuinka moneen muotoon KONTO turvelevy venyy. Yläkerran tehosteseinä on myös näyttö siitä, että turvelevy voi näyttää aidolta kiviseinältä :-)

Lisätiedot: https://www.konto.fi/fi/
Jälleenmyynti: Sisustussuunnittelu Mäkelä&Roos Oy




Toivottavasti ehdit käydä Asuntomessuilla Seinäjoella! Aurinkoisin terveisin, Nina

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

SEINÄJOEN ASUNTOMESSUT KÄYNNISTYIVÄT

Seinäjoen Asuntomessut käynnistyivät viime perjantaina Pruukinrannassa. Me Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roosin tytöt olimme tietysti paikan päällä ottamassa messuvieraita vastaan ja fiilistelemässä valmiissa kohteissamme. Nyt tuntuu tosi hyvältä ja messukävijöiltä saamamme palaute vain entisestään nostaa hymyä korviin! Kelit olivat melko sateisia, mutta ihmiset aurinkoisia. :)






Lakean puukerrostalo Mäihästä löytyy kolme kohdettamme: 2 Mäihä MUUBS, 3 Mäihä Galleria Konsti ja 4 Mäihä Lusto. Mäihän kohteiden sisustussuunnittelusta on vastannut Maria-Elina. Miehekäs Mäihä MUUBS ihastutti messukävijöitä mm. Muubsin yksilöllisillä huonekaluilla ja kekseliäästi makuualkoviin sijoitetulla ruokailutilalla. Miesasukkaalle sisustettu yksiö, Mäihä MUUBS, on sisustettu lähes kokonaan tanskalaisen Muubsin tuotteilla. Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roos on Muubsin jälleenmyyjä Seinäjoella.






Mäihä Luston maanläheinen värimaailma, Naava-aktiiviviherseinä sekä Siparilan Grafwood-paneeli saivat myös viikonlopun aikana paljon kehuja messuilijoilta.




Lakean iloiset esittelijätytöt tunnistaa vihreistä mekoista. 





Suunnittelijan on helppo hymyillä! 






Asiakkuuspäällikkömme Henna toimii myös Konsti taideteollisuusyhdistyksen puheenjohtajana. Mäihä Galleria Konstista löytyy 12 ammattitaiteilijan ja -muotoilijan teoksia. Kodin mittakaavaan istutettu taidegalleria on ainutlaatuinen kokonaisuus Asuntomessuilla.







Ninan suunnittelukohde Jämerä Samsö (kohde 13) pääsi mukaan messujen VIP-kohteiden joukkoon. Perjantaiaamuna messuportit avautuivat ensin VIP-vieraille kuohuviinitarjoilujen kera.








Valoisa ja kodikas Pikkuusen Paree (kohde 42) on myös Ninan suunnittelukohde. Kohteeseen 11 Lakka Lakeus Nina on tehnyt pinta- ja värisuunnittelun. Tervetuloa tutustumaan kaikkiin kohteisiimme!





Näillä fiiliksillä oli mukava ponnistaa toiseen messuviikkoon. 

Aurinkoisia heinäkuun päiviä ja nähdään Seinäjoen Asuntomessuilla! 
Messut ovat avoinna 7.8. saakka joka päivä klo 10-18.


- Maria-Elina, Henna ja Nina -

perjantai 1. heinäkuuta 2016

VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ

Millainen on viihtyisä toimisto työympäristö ja onko sillä vaikutusta työn tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen? Isoja kysymyksiä – molemmat. 
Vietämme suurimman osan valveillaoloajastamme töissä, joten mielestäni viihtyisällä toimistolla on todellakin merkitystä. Työterveyslaitoksen mukaan työympäristön sisustuksen vaikutusta viihtyvyyteen ja työn tehokkuuteen on tutkittu jonkin verran, mutta tulokset eivät ole olleet kovin selviä. Se tiedetään, että ihmiset eivät koe viihtyisäksi pelkistettyä työympäristöä jossa on vain työn kannalta välttämättömät välineet ja kalusteet. Työympäristö koetaan positiivisemmin, kun siinä on käytetty esimerkiksi värejä, kasveja, tauluja ja muita kuvaelementtejä.

Aulatila toivottaa tervetulleeksi työntekijät ja asiakkaat. Usein sanotaan, että se on yrityksen käyntikortti. Ensivaikutelma on tärkeä!

Oman kokemukseni perusteella me suomalaiset haluamme yhä enenevissä määrin, että työympäristömme ovat viihtyisiä. Uskon vahvasti siihen, että työympäristöjä miettimällä vaikutamme työn tehokkuuteen ja sitä kautta suurelta osin myös hyvinvointiimme. Uskon myös, että kun työntekijät pääsevät yhdessä miettimään heille sopivia ratkaisuja se parantaa työyhteisön yleistä fiilistä – töihin on kiva mennä!
Neuvottelusta toiseen. Valitse neuvottelutila sen mukaan, miten monta osallistujaa on. Mieti myös, menetkö neuvottelemaan työkavereiden, alaisten vai asiakkaitten kanssa. Minkä tilan sinä näistä valitset?



Uusia tiloja suunniteltaessa ja vanhoja muokattaessa olisi tärkeää lähteä miettimään tiloja erilaisten toimintojen kautta. Toimistotyö on suurimmaksi osaksi päätetyöskentelyä, mutta se ei välttämättä ole sidottu omaan työpisteeseen tai –huoneeseen, vaan työtä tehdään muuallakin. Suurin osa työpäivästä saatetaan istua neuvotteluissa tai poissa toimistolta esimerkiksi asiakastapaamisissa. Tämä uusi ajattelumalli asettaa haasteita itse työn tekemiseen, mutta samalla se antaa mahdollisuuden erilaisten, viihtyisien työympäristöjen luomiseen.


Ja muista: se, millainen tunne sinulla on töissä virittyy aina työtehtävän, tilan ja ihmisten välille sekä oman mielialasi mukaan. 

Tunteellisin ajatuksin viikonloppuun! ;) / Tiina